Under the Sun (2015) [V paprscích slunce]

NINTCHDBPICT000206205310

Korean girl called Zin-Mi prepares to celebrate The Day of the Shining Star, the birthday of the former supreme leader Kim Jong-il (Vitaly Mansky/IDFA North)

Under the Sun might not tell anything new about North Korea, but it still could the most important documentary ever made about the better-off people living in Pyongyang.
Continue reading

Advertisements

Sunrise (2014)

Sunrise1

IMDB
RYM

Partho Sen-Guptan ohjaama Sunrise on piinaava neo-noir sijoittuen nimeltä mainitsemattomaan intialaiseen (luultavasti marathia) puhuvaan suurkaupunkiin. Päähenkilö on vähäpuheinen rikosetsivä, joka on itsekin traagisen rikoksen uhri. Perheen pieni tytär on kaapattu, ja toivo hänen löytymisestään on pienentynyt vuosi vuodelta. Psyykkeeltään hajonneesta vaimosta ei ole paljon lohtua, ja miehenkin ote todellisuudesta alkaa pikkuhiljaa livetä.

Sunrise on kaksijakoinen elokuva. Painajaismainen tunnelma on just eikä melkein. Lakkaamaton sade vain piiskaa ihmisiä ikuisessa yössä, jonne valoa tuovat vain hehkulamput ja neon-kyltit. Mainio kuvaus osaltaan hämärtää todellisuuden ja kuvitelmien rajaviivaa. Ahdistus on syvällä kaikkien silmissä, ja lohduton kaupunki kuristaa viimeisetkin unelmat. Paitsi miehiltä, joiden moraalin on korvannut rahalla saatava valta ja väkivallalla omistaminen.

Lupaavasti alkava elokuva viljelee noir-viittauksia sangen vapaasti ja avoimella kämmenellä, sortuen jopa puolivillaisesti puettuun kliseemäisyyteen asti. Käsikirjoituksen ongelmat alkavat näkyä etenkin loppupuolella, kun lankoja pitäisi alkaa vetämään pikkuhiljaa kasaan. Käänteet ovat visuaalisesti upeita ja tiivistunnelmaisia, mutta juonellisesti varsin laiskoja ilman merkittävää latausta.

★★★

The Pearl Button (2015)

pearl1.0

IMDB
RYM

Chileläisen Patricio Guzmánin Helminappi on jatkoa hänen edelliselle palkitulle dokumentilleen Nostalgia for the Light (2010), jota en ole nähnyt. Helminappi jatkaa edeltäjänsä tyyliä, jossa perspektiivi Chilen murheellisiin tapahtumiin on kosmologinen. Tämä voi joko kiehtoa tai ärsyttää, katsojasta riippuen. Dokumentin teemana on vesi ja aiheena Patagoniassa asuneet veden kansat sekä näiden kansanmurhat. Mukaan liitetään myös Pinochetin diktatuurinaikaiset opposition julmat meriteloitukset, joskin silta tuntuu hieman hataralta.

Hyvin esseistisen dokumentin ote on runomainen, mutta samalla myös epämääräinen. Faktat jäävät ohuiksi, mutta tarinoilla ja kokemuksilla on painoarvoa. Tämä toimii erityisesti dokumentin alussa, kun kuvaillaan Patagonian natiivien elämää ja suhdetta luontoon. Kadonnut kansa saa arvoisensa äänen. Loppupuolella tosin mennään hapuiluksi. Tyyli muistuttaa Herzogia, mutta siitä puuttuu mestarin tapa nähdä asiat erityisen kiehtovasta tai erikoisesta perspektiivistä. Hieman kliininen ja selkeä kertojanääni sopii toisaalta hyvin hirviömäiseen historiaan. Traagisia tapahtumia ei tarpeettomasti alleviivata, vaan todisteet puhuvat puolestaan.

Merellä on muisti ja ääni, mutta niin olisi luultavasti hirmuhallinnon kaikilla osapuolilla. Valittu perspektiivi ei kerro totuudesta kovinkaan paljoa, vaikka aikaa olisi runsaasti. Täytyy kuitenkin katsastaa se edellinenkin dokumentti, aihe ja tyyli herättivät mielenkiinnon.

★★★

Cemetery of Splendour (2015)

maxresdefault Rak_Ti_Khon_Khaen_Cemetery_of_splendour_Still

IMDB
RYM

Ensimmäinen Weerasethakulini, ja voi jumpi. En tiedä mistä tässä elokuvassa oli kyse, mutta se kosketti ja ilahdutti, sekä sai minut väsyneenä pilkkimään useaan otteeseen (sopi tosin aiheeseen). Lopulta sain kokea jotain aivan uutta. Yhdessä päällisin puolin merkityksettömässä kohtauksessa elokuvan loppupuolella henki hieman salpaantui, mikä johtui todella pienieleisestä kuvauksesta ja pitkästä lämmittelystä, ja sisäinen ääneni vain hoki, että mitä ihmettä tämä on en edes…

Maagista realismia väläytellään Weerasethakulin kohdalla usein, mutta tässä lähestyminen on ainakin hyvin realistinen, fysikaalisessa mielessä. Ruudulla ei siis tavallaan tapahdu mitään yliluonnollista, vaan kaikki maagisuus on meissä itsessämme, toistemme välillä, sekä suhteessamme luontoon ja elämään. Kyllä, me-muoto on tässä oleellinen tunne, sillä Weerasethakul kasvattaa myös intimiteetin äärimmilleen ja haastaa katsojan voimakkaaseen myötäkokemiseen. Tämä on zen-maagista realismia.

★★★★½

The Lobster (2015)

lobster

IMDB
RYM

Ensimmäinen Lanthimosin elokuva itselleni. Romanttisten ihmissuhteiden dekonstruktio täysin häpeilemättömän lakonisella ja suorasukaisella tyylillä. Lanthimos vetelee kuin avaruusolento kirurginveitsellä jokaiseen mielenkiintoiseen paiseeseen, jotka ovat täyttyneet sosiaalisella korrektiudella ja hienovaraisella tapakulttuurilla. Paiseiden sisältö ei kuitenkaan poksahda ja leviä ympäriinsä, vaan henkilöhahmojen oma kliininen ja lakoninen idiosynkratia sitoo sen tavalla, joka sallii vaivattoman tutkimusmatkan entistä kivualiaammille alueille.

Mielenkiintoinen idea ja ihastuttavan härski toteutus. En vain pystynyt nielemään henkilöiden puupökkelimäisyyttä. Lähestyminen muistuttaa tavallaan Bressonia, että kankaalla näkyvät ihmiset eivät ole näyttelijöitä vaan malleja. Kuitenkin, Bressonin malleissa on moninverroin enemmän sielua. En oikeastaan kykene selittämään tätä eroa, mutta ehkä se johtuu muun muassa siitä, että Bressonin kerronnassa dialogin ja reaktioiden ei tarvinnut olla niin epäinhimillisen riisuttuja. Olisin siis ollut enemmän kiinnostunut toteutuksesta, jossa tavallisen oloiset ihmiset joutuvat samaan absurdiin miljööseen, toki kyseenalaistamatta liikaa tapahtumia. Paukkuja olisi ollut enempäänkin kuin vaan absurdiin mustaan komediaan, sillä viiltävämpi satiiri olisi vaatinut inhimillisempää otetta.

★★★½

Aferim! (2015)

AFERIM_web_2

IMDB
Rateyourmusic

Romanialainen ostern (itäblokin western), historiallinen draama, mustalla komedialla. Jotain sellaista on musta-valkoinen Aferim!, joka sijoittuu Valakiaan vuonna 1835, nykyisen Romanian alueella. Paikallisen lainvalvojan tehtävä on metsästää paennut mustalaisorja, ja palauttaa hänet isännälleen. Apunaan hänellä on nuori oppipoika, ilmeisesti oma poikansa.

Mustavalkoisuus ja lähikuvien puute luo elokuvalle hyvin dokumenttimaisen luonteen, samalla kun dialogi on historiallista ja autenttista. Noin 90% siitä tuntuu olevan anekdootteja, sananlaskuja, vertauskuvallisia kaskuja ja pimeitä vitsejä. Mikä tekee keskustelusta rosoisen viehättävää, mutta sen seuraamisesta myös raskasta. Toisaalta raskaita ovat myös tapahtumat, mutta, sellaista se elämä luultavasti tuolloin toisinaan oli. Mustalaisia pidettiin orjina, mies sai lyödä vaimoaan ja rahalla sai auktoriteettia pidennettyä, kaikki kristillisen lain mukaan.

Alkujaan myös mustavalkoisen yksinkertaiselta vaikuttava rikos saa loppua kohden yhä enemmän harmaan sävyjä. Vaikka lainvalvojana joutuu pettymään, ei parempaankaan ole turvautumista kuin lakien oikeuteen.

Aferim! (joka muuten tarkoittaa romaniaksi ironista kehua hyvästä työstä) on hämmentävän hieno ja erilainen elokuva. Kuvaukset tehtiin todella nopeasti, mutta taustatyötä tehtiin ilmeisesti kokonaiset kolme vuotta. Elokuvan jälkeen oli Q&A romaniaa puhuvan tulkin välityksellä, sillä paennutta mustalaista näytellyt näyttelijä puhui huonosti englantia. Kaikesta päätellen tämä on merkittävä teos osittain unohtuneesta historiasta, joka toivottavasti pääsee myös Oscar-ehdokkaaksi.

★★★★

Queen of Earth (2015)

20150825queen_promo1

IMDB
Rateyourmusic

Elisabeth Mossin (Mad Men) tähdittämä psykologinen draama erosta kärsivän naisen ja tämän ystävän “hieman” vaikeasta suhteesta, sekä vajoamisesta terveen psyykkeen tuolle puolen. Kuvaus on todella kaunista ja leikkaukset pitkiä. Tapahtumat sijoittuvat kauniille kesäasunnolle, mutta luonnon läheisyydestä huolimatta piinallisuus vain kasvaa hetki hetkeltä. Ohjaaja Alex Ross Perryn tunnelmallinen työ on taidokasta, mutta tapahtumien luonnollisuus pettää loppua kohden. Musiikilla on vahva osa, mutta ehkä jopa turhankin alleviivaava hetkittäin. Elisabeth Moss tekee tässä todella vaikuttavan roolityön.

★★★½